Barbaarit, onnenonkijat, kävelevät säkit ja muut epätoivotut ainekset : ”Maahanmuuttokritiikki” stigmaviestintänä

The purpose of the study was to examine the communication of Finnish anti-immigration politicians, especially their representations of immigrants. Previous studies have shown that the self-named "immigration critics" have played an important part in making stigmatizing and derogatory talk about immigrants seem more acceptable. The theoretical framework of this study was built on Smith's (2007a) model of stigma communication. Stigmatizing messages consist of marks to recognize and categorize people, labels to distinguish people as a separate social entity, cues of responsibility to imply blame, and implications of peril linking people to physical or social dangers. The aim of the study was to find out if these contents can be found in anti-immigration discourse. The data were drawn from six blogs written by True Finn candidates who got elected in 2011 Parliamentary election. The data also contains the Sour Election Manifesto (Nuiva vaalimanifesti) signed by them. The main method in analyzing the data was theory-driven qualitative content analysis. Methods of rhetorical discourse analysis were used as a complementary analysis in reviewing the strategies of this communication. The results show that the strongest mark was affixed to the groups that have the lowest positions in the prevailing ethnic hierarchy. Muslims and people of African origin were marked most strongly, but marking was for most part indirect. The marked were labeled as culturally backward and strongly separated from "us". Responsibility was linked with the immigration itself: it was implied that the labeled people had only left their country in search of an easy life. Prejudice was claimed to be caused by the immigrants' own actions. Presenting the immigrants as both physical and moral threat to the Finnish community was the most dominant stigma message and it was used to justify stigmatization. Immigrants were presented as a homogeneous mass (part of label), but there were also claims that they should be seen and judged only as individuals. This color-blindness makes it possible for the stigmatizers to never actually face their victims, because they are not seen as members of a stigmatized group on an interpersonal level. It is also very hard for the stigmatized to change the stigma in these circumstances. The model of stigma communication proved out to be an effective tool for qualitative interpretation in this context. Further study should investigate the receiving end of these stigma messages, in this case it could mean studying the comments or the readers of political anti-immigration blogs.Tutkimuksen tavoitteena oli analysoida maahanmuuttovastaisten poliitikkojen puhetta maahanmuuttajista. "Maahanmuuttokriittisiksi" itseään kutsuvien toimijoiden on aikaisemmissa tutkimuksissa nähty osaltaan tehneen maahanmuuttajia halventavista puhetavoista yleisesti hyväksyttyjä tai siedettyjä. Halusin selvittää, vastaako "maahanmuuttokriitikoiden" verkkoviestintä stigmatisoivan eli häpeäleimaa tuottavan viestinnän määritelmää. Tutkimuksen tärkein teoreettinen lähtökohta oli Smithin (2007a) stigmaviestinnän malli. Sen mukaan stigmatisoivan viestinnän sisältöjä ovat sosiaaliseen kategoriaan merkitseminen, merkittyjen leimaaminen ja esittäminen yhdenmukaisena ryhmänä, leimattujen syyttäminen stigmasta sekä heidän esittämisensä uhkana omalle yhteisölle. Tutkimusaineisto koostui vuoden 2011 eduskuntavaalien alla julkaistusta Nuivasta vaalimanifestista sekä kuuden sen allekirjoittaneen ja eduskuntaan valitun kirjoittajan blogiteksteistä. Ensisijainen analyysimenetelmä oli teorialähtöinen sisällönanalyysi. Lisäksi hain vastausta viestinnän muotoa ja keinoja koskeviin kysymyksiin retorisen diskurssianalyysin avulla. Aineistossa kielteiseen maahanmuuttajakategoriaan luokiteltiin vallitsevan etnisen hierarkian alaportailla olevat ei-valkoiset maahanmuuttajat, vahvimmin muslimit ja afrikkalaistaustaiset. Merkitseminen oli suurelta osin epäsuoraa. Ryhmäleimaa tuotettiin mm. kielteisillä yleistyksillä ja leimanimikkeillä luoden stereotyyppistä kuvaa kulttuurisesta takapajuisuudesta. Leimattujen esitettiin itse valinneen diasporansa ja heidän ilmaistiin olevan syypäitä mm. suomalaisten kielteisiin asenteisiin. Korostuneimpia olivat vaaraa ilmaisevat stigmaviestit. Maahanmuuttajien näkeminen fyysisenä ja moraalisena uhkana oli heihin liitetyn stigman ydin, ja vaaran viestisisältö toimi myös stigmatisoinnin perusteluna. Maahanmuuttajat esitettiin aineistossa yhdenmukaisena massana (osa leimaa), mutta toisaalta esiintyi myös vaatimuksia yksilölliseen kohtaamiseen. Tämä mahdollistaa tilanteen, jossa stigmatisoija ei välttämättä koskaan kohtaa uhriaan: Stigmaviestintä käydään aina "omien" kesken ja se käsittelee nimenomaan ryhmää. Interpersonaalisessa viestinnässä stigmatisoija voi kuitenkin kieltää kohtaavansa leimaamansa ryhmän edustajan suhtautumalla tähän "värisokeasti" vain yksilönä. Tämä tekee stigmaan puuttumisen erittäin vaikeaksi. Stigmaviestinnän malli soveltui hyvin laadulliseen maahanmuuttokeskustelun tutkimukseen. Tutkimusta aiheesta olisi perusteltua jatkaa esimerkiksi stigmaviestinnän vastaanottajien tarkasteluun